Ihan kuin astuisi keskieurooppalaiseen viinibaariin. Bulevardilla Casa Italian kyljessä oleva Wine House henkii lämmintä ja välitöntä tunnelmaa. Hämärässä valaistuksessa ei haittaa, vaikka huulipuna ei olisi ihan tiptop. Ja äänikin ystävän kanssa keskustellessa saa mieluusti kohota – oikeastaan se on enemmän kuin sallittua.

Suunnitelma syntyi ja syttyi

– Istuimme eräänä iltana viinilasillisella muutaman Casa Italian vakioasiakkaan kanssa. Tiesin, että seinän takana oleva tila oli tyhjenemässä ja siitähän se ajatus sitten syntyi. Yksi meistä sattui olemaan arkkitehti, joten mitäpä muutakaan siitä seurasi kuin hyviä ideoita ja piirustelua valkoiselle paperille, kertoo Tommi Söder Wine Housen syntyideasta.

Ja hyvä idea syntyikin, sillä Wine House on toteutunut lähes täysin tuolloin tehdyn suunnitelman mukaisesti. Toki mutkiakin matkaan mahtui kuten remonteissa usein. Esimerkiksi Casa Italian Delin ja Wine Housen väliseinään ei hakattu ovea tuosta vaan. Ikivanhassa talossa on aina omat kommervenkkinsä ja hyväksytettävät lupa-asiat.

– Uskomaton mäihä, että seinässä on ollut 100 vuotta sitten oviaukko. Tuskin ilman tätä historiallista löytöä ovea olisi siihen saatu, Söder iloitsee.

Ferrarin punainen pönttö

Tommi Söderillä oli pari toivetta sisustuksen suhteen ja molemmat liittyivät yllättäen vessaan. Ja siellä ne nyt ovat toteutettuina: ferrarinpunainen vessanpönttö ja Sophia Lorenin kuva seinällä. Niin mainion italialaista niin italialaista. 

Jos musta-punainen pikkula ihastuttaa, niin tekee myös ravintolan huiman hieno seinämaalaus. Söder kertoo, että hän antoi maalaukseen vapaat kädet Niko Kyöstiölle – ja halusi säilyttää yllätyksen itselleen siihen saakka, kunnes maalaus oli valmis. Positiivinen yllätys se olikin, niin upean herkullinen kokonaisuus maalauksesta syntyi viinilasilamppuineen. Kannattaa piipahtaa katsomassa ja nauttia samalla viinistä sekä silmillä että makunystyröillä. 

Viiniä ja vermuttia

Viinin lisäksi Wine Housessa pääsee nautiskelemaan ja maistelemaan vermutteja. Kerrankin voi aidosti sanoa, että ”jo muinaiset roomalaiset”, nimittäin jo he tekivät koiruoholla maustettuja viinejä eli vermutin esisukulaisia. Tämän ikiaikaisen juomaherkun ääreen voi istahtaa Wine Housen Vermutti-baarissa. Suosittelen.